heinäkuu 21, 2015

Transcontinental Race – internetajan pyöräilytapahtuma

Transcontinental Raceen osallistuu noin 180 sooloa ja 20 paria. Pyöräilijät, tai parit, ajavat yksin ilman ulkopuolista apua. Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestettävä Transcontinental Race alkaa Belgian Geraardsbergeniltä keskiyöllä perjantai-iltana 23.7. ja maalissa Istanbulissa pitää olla lauantai-iltana 8.8. keskiyöllä. Kello pysähtyy – kiitos aikavyöhykkeiden – 14 päivää ja 22 tuntia lähdön jälkeen.

Jokaisen pyöräilijän pitää kiertää neljän kontrollin kautta, mutta muuten reitti pitää suunnitella ja suunnistaa itse. Käytännössä reitti on vähintään 4 000 kilometriä pitkä ja päivämatkat siten 300 kilometrin tietämissä, nopeimmilla noin 400 kilometriä. Kontrollit ovat Mont Ventoux (Ranska), Strada dell’Assietta (Italia), Vukovar (Kroatia) ja Mont Lovcen (Montenegro). Arviolta kymmenen osallistujaa yrittää aktiivisesti olla ensimmäisenä maalissa ja loput yrittävät voittaa kellon. Arviolta noin kolmannes ajajista häviää tänä vuonna kellolle.

Mikko Mäkipää – Suomesta Instanbuliin

Suomesta Transcontinental Raceen osallistuu jo kolmatta kertaa myös Poljentoon brevet-aiheista kirjoittava Mikko Mäkipää. Mikko on pyörittänyt polkimia kymmenisen vuotta, minkä aikana hän on erikoistunut pitkiin brevet-matkoihin ja saavuttanut harrastajien keskuudessa kansainvälistäkin huomiota. Poljento jututti brevet-hirmua hänen valmistautuessaan matkaan.

1094688_490760484327158_1887989544_o

Mikko Mäkipää vuoden 2013 Transcontinental Racen ajajien ennakkoinfossa Lontoossa. Kuva: Transcontinental Race

Miten kaikki oikein alkoi eli miten päädyit brevet-pyöräilyn pariin?

”Olin harrastanut lapsuuteni kaikenlaista liikuntaa, mutta kunto oli päässyt pahasti rapistumaan, ja armeijaan mennessä Cooper-tulokseni oli 2 200 metriä. Armeijassa löysin taas liikunnan ilon ja innostuin etsimään erilaisia kuntoiluhaasteita. Vuonna 2005 olin Norjassa 550 kilometrin mittaisessa Styrkeprovenissa ja Nokialla Ironman-matkan triathlonissa. Vuosi oli harrastuksen kannalta tärkeä kahdella eri tavalla: Ensinnäkin oli henkisesti tärkeää huomata olevansa hyvässä kunnossa kolme vuotta tuon armeijan Cooperin jälkeen. Toiseksi Styrkeprovenissa oli hauskaa, kun taas triathlonilla kuolettavan tylsää.

Minulle riittää haasteeksi matka ja kello. Nopeakin ajaminen on hauskaa, kun ei ole kiire. Kun kuulin Paris-Brest-Parisista vuonna 2007, lähdin sinne, koska se vaikutti sopivalta haasteelta. Sitä se olikin, mutta ennen kaikkea huomasin, että porukalla oli siellä oikeasti hauskaa. Sen jälkeen olen ajanut joka vuosi vähintään yhden yli 1 200 kilometrin mittaisen brevetin ja järjestänyt Suomessa parisenkymmentä brevettiä.”

Mikä breveteissä kiehtoo erityisesti?

”Pyöräilytapahtuman henki on vain kertaluokkaa mukavampi ilman kilpailua toisia ajajia vastaan. Breveteillä saa itse päättää, mitä tekee. Useimmat tavalliset kuntopyöräilytapahtumat ovat liian laitostuneita ja järjettömän lyhytkestoisia. Monet tapahtumat ovat lyhyempiä kuin matka lähtöpaikalle.”

Mikolla onkin ollut tapana polkea tapahtumapaikalle, olipa kyseessä sitten brevetin lähtöpiste tai lyhyempi pyöräily- tai muu tapahtuma. Esimerkiksi viime vuonna Transcontinental Racen lähtöpaikkana oli Lontoo, jonne Mikko polkaisi Suomesta – kilometrejä oli siis alla jo noin 800 ennen kuin varsinainen tapahtuma oli edes alkanut. Tänä vuonna Mikko saapuu paikalle omien sanojensa mukaan ”paljon paremmin levänneenä”, sillä siirtymäajoa Belgiaan kertyy ainoastaan noin 600 kilometriä.

14877077918_83464c4a8c_k

Mikko vuoden 2014 Transcontinentalilla. Kuva: Mikko Mäkipää

Millaista vauhtia ajat breveteillä?

”Olen tavallisesti ajaessa kiinnostuneempi wateista kuin nopeudesta. Pitkällä matkalla pyrin ajamaan alle 200 watin teholla. Olosuhteista riippuen se tarkoittaa 22-28 km/h -keskinopeutta tasaisella.”

Miten paikat kestävät pitkillä matkoilla?

”Kaikki, mikä on pyörää vasten, eli päkiät, kädet ja pakarat, ovat kovilla. Kunnolliset hanskat auttavat, ja säämiskä kannattaa rasvata huolella. Tärkeintä on kuitenkin ennaltaehkäistä hiertymiä ajamalla varovasti silloin, kun tien pinta on huono, ja yrittää ottaa iskut päkiöillä ja polvilla aivan matkan alusta asti.”

Millaisella pyörällä ajat?

”Ajan luottoratsullani, vuoden 2003 Tunturi F500 -runkosetillä, joka on kokenut useita uudelleensyntymiä hybridipyörästä nykyiseen muotoonsa. Renkaina toimivat luotettavat mutta vähemmän rullaavat 25-milliset Schwalbe Duranot. Kiekot on rakennettu uudestaan viime vuodesta. Lisäksi pyörässä on SON deluxe -napadynamo ja PowerTap-wattimittari.”

Mukanasi on aina myös paljon vimpaimia, kerro niistä.

”Vähän laskentatavasta riippuen minulla on Transcontinentalissa melkein 20 sähkölaitetta: GPS-paikannin, kaksi kameraa, kolme etuvaloa, kaksi takavaloa, otsalamppu, kaksi kännykkää, navigaattori, sykemittari, handsfree, neljä vara-akkua sekä syke-, teho- ja nopeusanturit.

Huomattavasti vähemmälläkin pärjää, mutta tällä valikoimalla olen tottunut tulemaan toimeen. Tietääpähän, ettei ole yhden kortin varassa esimerkiksi karttojen suhteen. Ehkä eniten kaipaan navigaattoria, joka olisi niin toimintavarma, että sitä voisi käyttää myös sykemittarina.”

19588626650_7e8b314c1b_k

Mikon pyörä täydessä varustuksessaan. Kuva: Mikko Mäkipää

Lisää Mikon matkavarustuksesta voi lukea englanniksi Randonneurs Finland -blogista.

Olet brevet-kuskina maailmanluokkaa – mitä ominaisuuksia hyvältä brevet-kuskilta vaaditaan?

”Vaikea kysymys. On muutama asia, joista on minulle etua verrattuna moniin muihin ajajiin. Yksi on turhankin hyvä kärsivällisyys. Ei se mitä tahansa kestä, mutta tavallisesti pystyn tyynesti jatkamaan tilanteissa, joissa joku toinen tilaisi taksin kotiin. Toinen ero on kokemus. ’Paperilla’ nopeammat tai vahvemmat ajajat saattavat olla lirissä, jos vaikka ajavat liian kovaa tai eivät käy ajoissa kaupassa. Kolmas, etenkin Transcontinentalissa, auttava tekijä on verraten hyvä maantiedon osaaminen. Kun reitti on takaraivossa tallessa, niin etäisyydet pysyvät oikeissa mittasuhteissa ja on yksi huoli vähemmän. Vielä lopuksi täytyy pitää pyöräilystä. Ei brevettejä jaksa väkisin ajaa.”

Miten valmistaudut tulevaan koitokseen?

”Olen valmistautunut Transcontinentaliin lähinnä virtuaalipyöräilemällä kartan kanssa. Harjoittelun osalta en ole tehnyt yhtään mitään sillä mielellä, että ’tämä on nyt Transcontinentalia varten’. Harjoittelu tulee brevettejä ja arkipyöräilyä ajamalla sekä säännöllisillä kuntopiireillä. Kuntopiireillä pidän vatsan, hartiat, niskan ja kädet siinä kunnossa, että ne kestävät monta viikkoa kestävän rasituksen. Uutena harjoitteluna löysin viime syksynä käsilläseisonnan. Se on ollut erinomainen harjoittelumuoto ranteille ja hartioille. ’Pyörälenkillä’ ilman sen kummempaa syytä olen käynyt tänä vuonna kerran.

Tämän vuoden reitti on huomattavasti aiempaa raaempi. Mielekäs minimimatka on yli 4 000 kilometriä, kun se aiemmin oli 3 200 ja 3 500 kilometrin välillä. Viime vuoden keskinopeuksilla maaliin olisi ehtinyt vain joka neljäs. Aikataulu pitää ottaa aiempaa tarkemmin huomioon, ja etenkin matkan ensimmäinen puolikas Vukovariin asti on melkoista vääntöä.”

 

Kärsivällisyyttä voi tarvita monenlaisissa tilanteissa. Video: Mikko Mäkipää

 

9563097757_d6f694475f_k

Matkan aikana voi joutua huoltohommiin. Kuva: Mikko Mäkipää

Mikä on oma taktiikkasi Transcontinentalilla?

”I only do this for pizza and beer, with some cycling in between.” Mikon videomuotoisen vastauksen voi kokonaisuudessaan katsoa täältä.

Mäkipään lisäksi matkaan starttaa muun muassa Juliana Buhring, jolla on nimissään naisten maailmanympäripyöräilyn ennätys ja joka tullee sijoittumaan kärkipäähän jälleen myös Transcontinentalilla. Viime vuoden kärjestä paikalla on vain toiseksi ajanut Josh Ibbett, joten selvää ennakkosuosikkia tämän vuoden nopeimman ajajan tittelille ei ole. Mielessä kannattaa kuitenkin pitää, ettei kyseessä ole perinteinen pyöräilykisa, jossa ensimmäisenä maaliin tulleella olisi erityistä painoarvoa – jokainen aikarajassa maaliin ajanut on voittaja.

Mikon ja muiden mukana Transcontinentalilla eli kuinka seurata tapahtumaa

Tapahtumana Transcontinental Race on kuin Big Brother tai Tour de France, eli se on pitkä kuin nälkävuosi eikä siinä tapahdu käytännössä yhtään mitään. Jälkimmäisiin verrattuna siihen ei ole edes käsikirjoitettu draamaa loppukirin tai katkeran tilityksen muodossa. Siitä huolimatta se on yksi kiehtovimmista pyöräilytapahtumista, sillä jokaisella kartan 200 pisteellä on tarina kerrottavanaan.

Jokaisella osallistujalla on SPOT-seurantalaite, joka lähettää muutaman minuutin välein sijainnin Trackleadersin tapahtumasivulle. Sivulta näkee yksittäisten ajajien sijainnin, kokonaistilanteen, ja voi esimerkiksi katsoa koko tapahtuman uusintana pikakelauksella.

Kiinnostavia vaiheita ovat etenkin saapuminen kontrolleille, erilaiset kommellukset, ensimmäisten maaliintulo ja maalin sulkeutuminen. Viimeinen aikarajassa maaliin saapunut saa Giron perinteitä mukaillen mustan paidan. Reittivalinnoilla ja ajon rytmityksellä on valtava merkitys etenemiseen: Kuka välttää ruuhkat ja kuka ei pelkää mäkiä? Kuka kiertää jokaisen pikkukylän ja kuka viihtyy valtateillä? Kuka telttailee ja kuka majoittuu hotelleissa? Näitä voi seurata hyvinkin yksityiskohtaisesti.

15274844710_1f27328c80_k

Matkaa on taitettava myös yöllä. Kuva: Mikko Mäkipää

Transcontinental Racen erona muihin suuriin pyöräilytapahtumiin – ympärivuorokautisen seurannan lisäksi – on, että jokainen ajaja tekee itse reittivalintansa ja päättää ajorytminsä. Tour de Francea seurattuaan jokainen voi käydä hakemassa kaupasta maantiepyörän ja ajaa kuin kilpapyöräilijä, mutta etappikisan taktisista kuvioista on vähän käytännön hyötyä. Transcontinental Racessa sen sijaan ajaa tavallisia pyöräilijöitä omatoimista matkaa Euroopan halki. Vajaan miljoonan kilometrin ajosuoritteeseen sekalaisilla teillä mahtuu jokseenkin jokainen ongelma, mihin pyörällä liikkuva voi törmätä. Seuraamalla Transcontinentalia saa kohtalaisen hyvän käsityksen siitä, mikä on pyörällä matkatessa mahdollista ja mitä se edellyttää.

Transcontinental Race on mukavuusrajat ylittävä tapahtuma, joka ottaa mittaa siitä, kuka pysyy satulassa 16-20 tuntia päivässä kahden viikon ajan. Pitää osata suunnistaa, pitää pyörä kunnossa ja etenkin tuntea omat rajansa.  Selvästi raaempi Transcontinental ei enää voisi olla, sillä se alkaisi vaatia systemaattista harjoittelua myös kunnon suhteen, mikä karsisi pois suuren osan nykyisistä osallistujista.

Transcontinental Race on myös uuden ajan tapahtuma, jossa yleisö ja ajajat voit olla helposti tekemisissä keskenään. Vaikka osallistujia ei saa auttaa, niin palaute tuo ajoon mukavaa lisämaustetta. Monet kuskit seuraavat matkan aikana Twitter-tiliään ja myös twiittavat itse tien päältä. Listaa vuoden 2015 ajajien Twitter-tileistä on koonnut käyttäjä @pollyhound. Twitteristä ja Instagramista tapahtumaa voi seurata tunnisteella #tcr2015 ja Facebookista tapahtuman ryhmästä.

Pisteiden marssia Geraardsbergeniltä Istanbuliin voi suomeksi seurata Poljennon päivittäisillä koosteraporteilla Facebookissa.

Muistutuksena vielä, että kaikki apu osallistujille tapahtuman aikana on kielletty. Kannustaa ja kommentoida saa, mutta mitään tietoja, jotka voisivat vaikuttaa suoritukseen, ei saa kertoa. Tällaisia ovat esimerkiksi säätiedot, reitin poikkeusolot tai majoitusvaihtoehdot. Osallistujien täytyy selvittää ne omatoimisesti. Kaikkea sallittua kommentointia varten Mikon tavoittaa ajon aikana pääasiassa Twitteristä, joskin hän seuraa myös Fillarifoorumia ja Facebookia.

Viralliset lähteet:
http://www.transcontinentalrace.com
https://www.facebook.com/transconrace?fref=ts
https://twitter.com/transconrace

Artikkelikuva: Vuoden 2014 Transcontinental Racen lähtö. Kuva: Mikko Mäkipää

1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>