kesäkuu 29, 2015

Tour de Tampere – maastopyöräilyä parhaimmillaan

Nostan pyöräni Helsingissä junaan, haen istumapaikkani ja suuntaan kohti Tamperetta. Tänä toukokuisena lauantaina ajetaan peräti kahdeskymmenes Tour de Tampere -maastopyöräilytapahtuma, jonka järjestää tamperelainen pyöräilyseura Kaupin Kanuunat. ”Päätapahtuma on tarkoitettu maastopyöräilyn harrastajille. Tarjolla on eritasoisia ryhmiä aloittelijasta Suomen huipulle saakka. Tapahtumasta löytyy sopiva ryhmä kaikille, jotka haluavat nähdä Tampereen ympäristöä pyörällä ajaen”, kertoo tapahtuman järjestelyihin osallistunut Tero Hiirosniemi. Matkaa ei taiteta numerolaput rinnassa vaan kyseessä on enemmänkin massaporukkalenkki. Itse olen ilmoittaunut täystouriin, joten luvassa on peräti kahdeksan tuntia rynkytystä juurakoissa.

Tunnen oloni hieman epävarmaksi. Suoritus tulee olemaan raskas. En tiedä yhtään, millaiseen maastoon olen menossa. En tiedä, millaista vauhtia aiomme pitää. En tiedä muun ajoporukan tasosta mitään. Olen juuri ollut viikon flunssassa ja edellisen puolen vuoden harjoittelu on ollut monestakin eri syystä hyvin katkonaista. Olen vielä päättänyt helpottaa taakkaani ajamalla leveänrenkaisella fatbikella. Olen henkisesti valmistautunut siihen, että saatan joutua jättämään leikin kesken.

Tampere toivottaa matkaajan tervetulleeksi jäätävällä kaatosateella. Pyöräillessäni asemalta lähtöpaikalle Pirkkahallille kastun läpimäräksi. Alku lupaa hyvää. Osallistujia on odotettu paikalle nelisensataa, mutta kostea keli lienee verottanut hieman osallistujamäärää. Tunnelma paikan päällä on kuitenkin katossa.

”Tampereelle kannattaa tulla kauempaakin, sillä tarjolla on ohjattu seikkailu, jossa on haasteita, vastoinkäymisiä, onnistumisen iloa, hienoa polkua ja samanmielistä seuraa”, hehkuttaa Hiirosniemi.  ”Huoltoauto takaa ongelmattoman raatokuljetuksen, jos se nyt ongelmatonta siinä vaiheessa enää voi olla”, hän jatkaa. Juuri tästä on kyse. Nykyihmisen elämä on niin turvallista, että tällainen turvallinen turvattomuus kiehtoo.

Tapahtuma starttaa kymmeneltä. Alkuun ajetaan hetki pikitietä, mutta yllättävän nopeasti päädytään poluille. Kelikin muuttuu kuin taikaiskusta aurinkoiseksi. Tuntemattomilla poluilla muiden perässä rymistellessä suuntavaisto hämärtyy nopeasti. Hetken kuluttua en tiedä enää yhtään missä mennään. Juurakot, polut, ojat, kalliot ja pikisiirtymät seuraavat toisiaan. Meno on leppoisaa ja hitaimpia odotetaan. Ryhmän vetäjät osaavat selkeästi hommansa! Meidän ryhmässä on kolmisenkymmentä ajajaa ja neljä vetäjää. Yksi painelee keulilla ja yksi pitää perää. Muut ovat joukon seassa. Maastopyöräilyn flow alkaa rullata.

”Nykyiset reitit on valittu teemalla ’takavuosien parhaat’. Ulkopaikkakuntalainen ei välttämättä huomaa teemaa, mutta paikallisille tarjolla on monipuolinen, osittain nostalginen ja osittain uusi reitti”, kertoo Hiirosniemi. ”Suosikkikohtani reitillä on Pirkkalan uusi luontopolku ja Nokialla Alisenjärveltä lähtevä polku. Maisemien suhteen myös Sarpatinharju antaa mukavat näkymät. Täydenmatkan ryhmille tulee lisäksi monia hienoja kallio-osuuksia Nokian takana. Osa ryhmistä ajaa Lamminpään harjuilla, joka on ajettavuudeltaan hienoa”, hän valottaa omia suosikkejaan. Käytännössä reitti muodostuu osin lennossa vetäjän päätösten mukaan.

tour-de-tampere-01

Enskakivikkoon muodostui jono.

Itsehän en paikannimistä ymmärrä mitään. Seuraan letkaa, koitan olla telomatta itseäni ja vilkuilen epätoivoisesti maisemia. Innostuin maastopyöräilystä pari vuotta sitten. Olin pyöräillyt paljon maantietä ja jotenkin onnistunut sivuuttamaan ajatuksen maastopyöräilystä täysin. Satuin kuitenkin omistamaan maastokelpoisen pyörän ja mietin, että miksikäs sitä ei kävisi metsässä kokeilemassa. Juurakossa pyörää kantaessani tajusin, että tässähän on ideaa! Olen aina pitänyt luonnossa liikkumisesta ja pyöräilystä, joten miksi en tekisi niitä samanaikaisesti. Maastopyöräilyssä kiehtoi myös ajon teknisyys, jossa sattuu ja tapahtuu kokoajan. Vauhdit ovat hitaampia ja meno epätasaisempaa kuin maantiellä, mutta ajoon pitää jatkuvasti keskittyä ja vaihtelua on enemmän. Tunnin maastolenkki tuntuu jo treeniltä, kun taas maantiellä alkaa tunnissa vasta päästä vauhtiin. Kärpänen puri, ja aloin käydä maantielenkkien rinnalla myös metsässä.

Tampereella matka taittuu aluksi hiljaisuuden vallitessa, mutta tuntien jälkeen alkaa porukassa juttu luistaa. Sanotaan, että suomalainen mies ei puhu kuin humalassa. Näemmä kolmen tunnin maastopyöräily ajaa saman asian. Pyöristä puhuminen on helppo aasinsilta jutustelulle. Porukasta paljastuu mielenkiintoisia persoonallisuuksia. Yksi on aloittanut pyöräilyn pari vuotta ja kymmenen kiloa sitten. Toinen on ajanut ikänsä BMX:ää ja enduroa – ja sen näkee ajotyylistä.

Matkan aikana on kaksi pidempää pysähdystä, joiden aikana on mahdollisuus täyttää vesipulloja. Ensimmäisellä tauolla tarjolla oli myös leipää. Lisäksi pidimme useampia nopeita patukkataukoja. Itse huomaan juoneeni liian vähän ja nestehukka alkaa painaa päälle. Olen yrittänyt tankata jatkuvasti, mutta ilmeisesti liian vähän.

Maastopyöräilyn suosion kasvua toitotetaan monessakin lähteessä ja myös Tero vahvistaa väitteen: ”Seuran jäsenmäärä on kasvanut kymmenen viimeisen vuoden aikana suuresti. Maastopyöräily on säilyttänyt suosionsa, vaikka suurin kasvu onkin tapahtunut maantiepyöräilyn puolella. Porukka ajelee nykyään useammassa ryhmässä ja siten lenkkitarjonta on monipuolistunut.”

”Tekninen”-huuto kiirii ajoporukassa, ja letka pysähtyy. Erään uroon kammet pyörivät tyhjää – vapaaratas on antanut periksi ja matka on pakko jättää kesken. Yksi vetäjistä lähtee palauttamaan miehen sivistyksen pariin. Osa porukasta lähtee vahingossa seuraamaan heitä ja porukka hajoaa kahtia. Hetken aikaa on kuula hukassa, mutta pienen häröilyn jälkeen ehjät kuskit saadaan taas samaan jonoon. Yksi kaveri jatkaa sitkeästi matkaa vielä neljännen kaatumisenkin jälkeen. Koko matkan aikana vain muutama joutuu jättämään leikin kesken.

Eräässä loivassa alamäessä ajan liian läheltä liian paksua närettä. Se tarttuu ohjaustankooni ja kääntää eturenkaani poikittain. Yhtäkkiä löydän itseni selältäni pusikosta. Kaikkien kivikkojen, mäkien, juurakkojen ja kallioiden jälkeen pieni näre vetäisee pyörän altani! Selviän pannutuksesta kuitenkin ilman mainittavia ruhjeita, ja matka jatkuu. Tuntien pyöräily alkaa näkyä eikä keskittyminen ole enää terävintä.

tour-de-tampere-02

Tauoilla söimme patukoita ja ihastelimme toistemme pyöriä.

Seitsemän tunnin kohdalla alkaa jo jaloissa painaa toden teolla ja juurakoiden tärinä on väsyttänyt kädet. ”Ajolinjat suoristuu, kun ei jaksa enää kääntyillä. Päästään nopeammin eteenpäin!”, joku riemuitsee joukossa. En ole ihan samaa mieltä. Väsynyt yläkroppa ei pysy enää ajossa mukana ja rysäyttelen töyssyltä toiselle puolikoomassa.

Vihdoin ja viimein kaarramme Pirkkahallin pihaan. Kello näyttää ajoajaksi kahdeksan tuntia ja kaksi minuuttia. Olen aivan lopussa. Tankkaukseni ei mennyt ihan nappiin. Nestehukka on kova ja energiat kulutettu. Ahmin täristen ja antaumuksella pahvikupista tarjoillun keiton.

En uskalla edes ajatella, miltä ultramatkalaisista tuntuu. Pieni joukko todellisia sissejä on startannut matkaan 20 tuntia sitten ja ovat taivaltaneet melkein 300 kilometriä. ”Ultrapitkä ryhmä on ideana syntynyt Offroad Finmark -kisaan osallistuneiden keskuudessa. Kun nyt on 20. kerta, sopii kuvioon 20 h -reitti”, Hiirosniemi kertoo.

Hulluja, sanon minä. Reilun palauttelun ja suihkun jälkeen alan päästä taas elävien kirjoihin. Hyppään takaisin pyörän selkään ja ajelen junalle – hyvin rauhallisesti.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>