syyskuu 7, 2015

Tour de Helsinki yöllä

Tour de Helsingin tietävät kaikki. Uudenmaan kuntia kiertävä pyöräilytapahtuma kerää vuosittain tuhansia pyöräilijöitä ajamaan 140 kilometriä maantietä. Harvempi tietää, että tapahtumalla on myös rinnakkaisajo: Tour de Helsinki yöllä. Kyseessä on Randonneurs Finlandin järjestämä yhteislenkki, joka ajetaan viikko varsinaisen tapahtuman jälkeen. Reitti on sama kuin TdH:ssa, mutta nimensä mukaisesti se ajetaan pimenevässä illassa. Ajon ideana on ajaa mukava yhteislenkki, ja samalla se on mahdollisuus saada tuntumaa porukka-ajoon yöllä. Yöversio on ajettu jo kahdeksana vuonna.

Itse olin mukana ensimmäistä kertaa. Olen ajanut pilkkopimeässä ennenkin, mutta en porukassa. Kokemus oli minulle siis täysin uusi.

Lähtö tapahtuu Velodromin sijaan Lassilan Teboililta. Seitsemältä illalla – puoli tuntia ennen lähtöä – paikalla on jo muutamia innokkaita. Pikkuhiljaa väkeä kertyy lisää ja lopulta paikalle ilmestyy noin nelisenkymmentä ajajaa. Lenkin kokoon kerännyt Mikko Mäkipää kutsuu porukan riviin yhteiskuvaa ja viime hetken ohjeistusta varten. Tässä kohtaa tarkistetaan myös varustus: kaikilla on oltava heijastinliivi, etuvalo ja takavalo. Kun kaikki on selvää, lähdemme matkaan. Koska kyseessä on porukkalenkki, varsinaista liikenteenohjausta ei ole. Matka etenee rauhallisesti liikennesääntöjä noudattaen. Reitin alussa Vanhalla Turuntiellä letka katkeaa liikennevaloissa kahtia. Olemme sopineet, että porukka kerätään kasaan kymmenen kilometrin jälkeen, kun pääsemme pienemmälle tielle. Näin ei synny kiusausta lähteä repimään eroja kiinni väkisin.

Tarkoitus on ajaa rauhallisesti parijonossa ”kaveria ei jätetä” -periaatteella. Tämä tekee ajosta huomattavasti miellyttävämpää kuin mitä se on varsinnaisessa Tour de Helsingissä, jossa monet repivät kone punaisella omaa ennätystään täysin väärässä paikassa. Toki jotkin äkkijarrutukset olisi voinut hoitaa siistimmin, ja välillä parijono repeää, mutta pääosin ajo on turvallista ja sujuvaa.

Alkumatkasta on vielä ihan valoisaa, mutta päivän mittaan satanut vesi alkaa höyrystyä ilta-auringossa sakeaksi sumuksi. Maisemat – se vähä, mitä niitä ehtii letkassa ajaessa tarkkailla – ovat häikäisevän upeat. Pikkuhiljaa ilta hämärtyy ja valot alkavat syttyä. Periaatteessa pilkkopimeässä letkassa ajamiseen riittää mikä tahansa perusvalo, josta irtoaa parisataa lumenia. Liian kirkas valo letkan keskellä heittää edellä ajavan eteen varjon, joka häiritsee ajamista. Tärkeintä on tuntea omien valojensa akunkesto. Yllättävän monissa valoissa paloaika on vain muutamia tunteja. Joukon keskellä pärjäisi ihan hyvin jopa ilman valojakin. Vaikka taivas on pilkkopimeä eikä katuvaloja ole, muiden valot tekivät ympäristöstä yllättävän kirkkaan, mutta yllättäviä tilanteita voi tulla vastaan. Joukosta voi jäädä jälkeen tai leikin voi joutua jopa jättämään kokonaan kesken. Tällöin pitää olla valmistautunut ajamaan pimeässä myös yksin, ja mukana on oltava riittävän tehokas valo. Runsasta valotehoa tarvitaan myös, jos joutuu vetohommiin. Taakse riittää punainen huomiovalo.

Reitin ainoa isompi tauko pidetään Nurmijärvellä Myllykukon huoltoasemalla noin viidenkymmenen kilometrin ajon jälkeen. Pari kilometriä ennen Myllykukkoa joukon perällä sattuu rengasrikko, ja syntyy pientä epäselvyyttä siitä, jatketaanko vai odotetaanko. Alkuperäinen ajatus on ollut, että porukka kerätään kasaan Myllykukossa, mutta se on jäänyt suurimmalle osaa epäselväksi. Kukaan ei kuitenkaan eksy ja kaikki pääsevät taukopaikalle asti ehjänä. Tähän asti oltiin tultu noin 28-30 km/h -vauhtia. Tauko kestää puolisen tuntia, siinä ajassa ehtii hyvin vetäistä kunnon appeet.

IMG_3115Tauon jälkeen matka jatkuu kahdessa ryhmässä. Kuva: Jari Birling

Myllykukon jälkeen matkaa jatketaan kahdessa nopeusryhmässä. Nopeampi tavoittelee yli kolmenkympin keskinopeutta ja hitaampi alle. Keskinopeustavoite on sellainen, ettei se sovellu ihan tavalliselle sunnuntailenkkeilijälle. Itse jatkan matkaa hitaammassa ryhmässä. Tauon jälkeen on vähän aikaa todella kylmä. Vaikka lämpötila on kymmenen asteen tuntumassa, viimeisetkin auringonsäteet ovat jääneet taakse ja ilma on edelleen kostea ja sumuinen. Alkumatkan aikana ajettu kylmä hiki ja tauolla vatsaan paennut veri tekevät tehtävänsä ja monet hytisevät kylmästä. Kestää tovin ennen kuin lämpö alkaa palata jäseniin.

Vaikka TdH:n reitti on entuudestaan tuttu, niin pimeällä kaikki on erilaista. Välillä oli vaikea hahmottaa tarkkaan, missä ollaan menossa. Olin jännittänyt pimeässä ajoa etukäteen, mutta se erosi lopulta aika vähän päivästä. Jonossa ajaessa ei kuitenkaan näe mitään muuta kuin edellä ajavan takarenkaan. Vaikka olisi miten kirkasta, näkyvyys ei siitä paranisi. Kuoppia ja railoja ei näe kuitenkaan itse – ja niitähän riitti, sillä TdH:n reitti on katastrofaalisessa kunnossa. Maisemiakaan ei olisi ehtinyt katsella, kun huomio oli ryhmäajossa. Oma viehätyksensä yöajossa kuitenkin on. Valottomalla tiellä ei näe muuta kuin kiiltomatona etenevän letkan valopisteet – muuten on sysipimeää. Oman lisänsä tuo paikoin tiheä kiehkuroina leijaileva usva, joka aavemaisesti siivilöi kirkkaita ajovaloja.

Loppumatka sujuu leppoisasti ja rennon puheensorinan katkaisevat ajoittaiset ”kuoppa”-huudot. Pysähdymme pariin kertaan teknisille tauoille täyttelemään renkaita ja keventämään lastia. Muuten matkaa taitetaan reippaalla kolmenkympin vauhdilla.

Olin myös jännittänyt etukäteen myöhäistä ajoaikaa. Normaalisti nukahdan ensimmäisen kerran sohvalle iltayhdeksältä, joten suhtauduin yömyöhään ajamiseen epäröiden. Missään vaiheessa matkaa minua ei varsinaisesti nukuttanut, mutta loppumatkasta huomasin, että keskittyminen alkoi herpaantua. Ajolinjat eivät olleet enää niin suoria eikä vauhdinpito niin tasaista kuin olisin halunnut. Vaikea sanoa kumpi painoi enemmän, myöhäinen ilta vai yli sadan kilometrin matka.

Pari kilometriä ennen Velodromia edellä ajavalta tyhjenee takarengas, ja jään auttamaan pumppaamisessa. Muut jatkavat matkaa. Kun pääsemme lopulta liikkeelle, joukko on mennyt jo menojaan. En jaksa enää koukata Velon kautta, koska kello on jo reippaasti yli yhden. Ajatus kotiin nukkumaan menemisestä tuntuu aika houkuttelevalta. Missaan siis tällä kertaa Velodromin torvisoittokunnan, punaisen maton, presidentin kättelyn ja gaalaillallisen.

Ensi vuonna sitten.

2 kommenttia

  • Pimeälä ajamisessa on tosiaan oma viehätyksensä – ja kaupan päälle saa kokea vauhdin hurmaa kun vauhti tuntuu valoilla ajaen paljon kovemmalta kuin päivänvalossa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>