heinäkuu 30, 2015

Ratapyöräilystä, osa 2: Ratalajit tutuksi

Lupasin viime kirjoitukseni lopussa palata ratalajien pariin, ja saamanne pitää. Ratapyöräily jaotellaan kahteen settiin: sprintti- ja kestävyyslajeihin. Kuningaslajina on omnium eli ratapyöräilyn moniottelu, jossa sotketaan molemmissa maailmoissa. Wikipediasta löytyy erittäin hyvät kuvaukset jokaisesta lajista, joten paneudun niihin tässä kirjoituksessa ennemminkin suoritusnäkökulmasta.

Sprinttilajeja voi verrata voimailuun – näiden parissa ollaan tekemisissä totaalisten maksimisuoritusten kanssa. Kovaa mennään ja aina tuntuu pahalta. Vauhdikkaimpia ovat nimensä mukaisesti lentävät lähdöt. Näitä ajetaan ainakin Suomessa vähän fiiliksen ja velon mitan mukaan: 200 metriä (Helsingin velon puolikas), 250 metriä (Pietarin velon koko kiekka), 500 metriä, ja niin edelleen. Tavoitteena on kerätä rapsakka alkuvauhti vajaan parin kierroksen aikana, nousta ”hyllylle” ja tiputtautua sieltä kiihdyttäen maksiminopeuteen punaisen viivan kohdalle ja pitää yllä saavutettu vauhti. Nämä lajit ovat erityisen herkkiä ajoitukselle ja kokemukselle radasta: milloin kiihdytetään, mikä linja valitaan ajanottoviivalle ja miten pidetään optimaalinen ajolinja reiluissa vauhdeissa. Ajomiehillä nopeudet nousevat lentävissä 60-70 km/h tonteille. Lentävät lajit ajetaan droppitangoilla. Sprinttilajeihin kuuluu myös eräajo, jossa kaksi kuskia ajaa toisiaan vastaan 2-3 kierrosta. Tämä laji on tunnettu kissa ja hiiri -tyylisestä taktikoinnista ja räjähtävistä kiihdytyksistä.

Kestävyyslajeihin luetaan linja-ajo, pisteajo ja pudotusajo. Linja-ajo (15 kilometriä miehillä ja 10 kilometriä naisilla) vastaa maantiellä yhteislähtökisoja, eli sijoitukset jaetaan maaliintulojärjestyksen mukaan. Pisteajossa (40 kilometriä miehillä ja 25 kilometriä naisilla) kerätään nimensä mukaisesti pisteitä, joita saa kellolla ilmoitettavilta kirikierroksilta. Myös pääjoukon ajaminen kierroksella kiinni tuo pisteitä. Pudotusajossa joka toisella kierroksella porukan viimeinen poistetaan radalta.

Helsinki GP:n linja-ajon tunnelmia. Kuva: Niko Mentula

Helsinki GP:n linja-ajon tunnelmia. Kuva: Niko Mentula

Kestävyyslajien ja sprinttien välimaastossa ovat seisovat lähdöt, joissa tavoitteena on ajaa paukusta niin kovaa kuin kuskista irtoaa. Matkoina ovat yleensä 1, 3 ja 4 kilometriä. Kun kyse on seisovasta lähdöstä, on startilla varsinkin kilometrin kisassa kriittinen merkitys. Yleensä startin jälkeen kuskit kiihdyttävät vauhtia 200-250 metriä – ensin putkelta runtaten ja sitten viimeistely matkavauhtiin penkistä – minkä jälkeen heitetään hanskat puikoille. Seisovissa lähdöissä käytetään aika-ajotankoa. Varsinkin ulkovelolla sivutuuli voi tehdä tepposet, ja puikkoihin siirtymisen kanssa on oltava tarkkana. Nykyisin takalevykiekot, joilla melkein kaikki ajavat, tuovat oman mausteensta tasapainoiluun ja linjojen pitämiseen.

Jokainen laji on omanlaisensa, mutta yhteistä niille on, että ne vaativat taktista silmää, oikeaa sijoittumista ja ennen kaikkea periksiantamattomuutta. Ratapyöräilyssä harvemmin pistetään kampea suoraksi eivätkä vauhdin vaihtelut ole niin radikaaleja kuin maantiekisoissa.

Helsingin velolla CCH järjestää kesäkaudella joka viikko kisoja, joissa ajetaan laajalla skaalalla kaikkea mahdollista. Osallistuminen on muutaman euron per kuski. Nämä ovat hyviä tilaisuuksia tulla kokeilemaan ratalajeja ja tutustumaan muihin kuskeihin!

Seuraavalla kerralla perehdytään ratapyöräilyn SM-kisojen antiin.

Artikkelikuva: Ilkka Järvimäki

4 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>