toukokuu 6, 2015

Pyöräretkeilyn ABC

Mitäpä, jos kokeilisit tänä kesänä pyöräretkeilyä? Siihen ei välttämättä tarvita työmatkapyörää kummempia varusteita, eikä arkiliikkujaa ihmeellisempää fyysistä kuntoa. Pyöräretkeily on mukava tapa kokea kesäistä ympäristöä viidellä aistilla samalla, kun matka etenee mukavaa tahtia kohti seuraavaa välietappia.

Kuva: Jere Kasanen.

Ensimmäinen pyöräretki – ehkä Turun saaristoon, Saimaalle tai Viroon?

Pyöräretkeilyn voi mainiosti aloittaa Suomesta. Kauniita ja paljon poljettuja pyöräreittejä löytyy esimerkiksi Turun saaristosta, Saimaalta ja Päijänteen ympäriltä. Hyvä sivusto pyöräretkien suunnitteluun Suomessa on PyöräillenSuomessa.fi.

Turun saaristosta suosittelen ehdottomasti valitsemaan ennemmin ison kuin pienen rengasreitin, sillä Iniön ja Houtskarin läpi polkemalla saa nauttia pientä rengasreittiä useammasta lauttamatkasta ja merellisemmistä maisemista. Tai miltä kuulostaisi pyöräretki Ahvenanmaalle? Ahvenanmaalle kannattaa ottaa edullinen (hinta pyöräilijälle vain muutamia euroja) yhteysalus Korppoosta ja pistäytyä matkan varrella ihailemaan Kökarin saarta. Kökarin leirintäalueen kauniit rantakalliot ovat ehdottomasti teltta- tai mökkiyön arvoiset, ja itse saaren tutkii pyörällä helposti päivässä. Helsinkiläinen voi aloittaa pyöräretkeilyn vaikkapa tekemällä päiväretken kaunista Kuninkaantietä pitkin Porvooseen.

Mikäli pyöräilyyn tekee mieli yhdistää ulkomaanmatkailua, on etelänaapurimme Viro varma ja helppo valinta ensimmäiseksi ulkomaankohteeksi. Itse olen mennyt pyörän kanssa Suomenlahden yli aina Linda Linella, jonka laivoissa pyörä kulkee mukana neljällä eurolla/suunta. Tallinnasta voi halutessa ottaa junan tai bussin rauhallisemmille pyöräilyseuduille. Esimerkiksi paikallisjunamatkan hinta Viron sisällä on vain muutamia euroja, ja pyörä kulkee junien pyörätelineissä ilmaiseksi. Bussimatkaa suunnitellessa kannattaa varautua siihen, että osa (ainakin Saarenmaalle menevistä) busseista on tilataksikokoa, ja pyörän kanssa saattaa joutua yllättäen odottelemaan seuraavaa bussia. Minulla on kokemusta pyöräilystä vain Länsi-Virossa ja Saarenmaalla, joita voin suositella myös aloittelijan pyörämatkakohteiksi erittäin lämpimästi.

Jos olet valmis lastaamaan pyörän lentokoneeseen, vain mielikuvitus on rajana. Omana erityisenä inspiraation lähteenäni on toiminut Lekan pariskunta, joiden kokemuksia luin ahkerasti muun muassa ennen Islannin pyöräreissuamme. Lisäksi olen seuraillut Jukka Salmisen blogista huikeaa pyöräilyä maailman ympäri. Tulevan kesän pyöräretkeä suunnittelen parhaillaan apunani eurovelo.org-sivusto, josta löytyy reittejä ja vinkkejä Euroopassa pyöräilyyn.

Pyöräretkeilyä Etelä-Islannissa kesällä 2014

Pyöräretken suunnittelu

Pyöräilyreitti ja päivämatkat on hyvä suunnitella etukäteen. Mikäli haluaa majoittua sisällä ja varata majoitukset hyvissä ajoin, joutuu suunnitelmaa noudattamaan tarkasti. Jos leiriytyy teltan kanssa tai majoitus on mahdollista varata vasta samana päivänä, kannattaa päivämatkoiksi suunnitella erimittaisia vaihtoehtoja. Minun retkipyörällä polkemani päivämatkat ovat vaihdelleet 40 kilometristä (erittäin sateinen ja tuulinen päivä Islannissa etu- ja takalaukkujen kanssa) 170 kilometriin (yhden päivän retki Helsingistä maalle juhannuksenviettoon kevyillä varusteilla). Sääolosuhteista ja jaksamisesta riippuen etukäteen suunniteltu lyhytkin päivämatka tuntuu joskus raskaalta, ja toisinaan pyöräilyä voisi jatkaa loputtomiin.

Jos pyörä on hyvässä kunnossa, ja kuski harrastaa edes jonkin verran liikuntaa, aloitteleva pyöräretkeilijä voi yllättyä siitä, kuinka pitkien matkojen polkeminen on mahdollista. Itse en esimerkiksi jaksaisi juosta edes puolimaratonia ilman kyyneleitä, mutta pyöräilyä olen alusta asti pystynyt yleensä pienten lepotaukojen jälkeen jatkamaan. Aloitteleva pyöräretkeilijä voi kokeilla ensin esimerkiksi 40-50 kilometrin mittaisia päivämatkoja.

Teltan ja trangian kanssa vai luottokortti takataskussa?

Pyörämatkan varustetarve riippuu siitä, miten haluaa majoittua ja syödä, ja kuinka paljon rahaa on valmis sijoittamaan matkaan. Vähillä varusteilla pärjää, kun reitin suunnittelee niin, että ruokailut pystyy hoitamaan ravintoloissa ja nukkumisen hotelleissa, B & B:ssä tai vastaavissa. Kaikkien matkabudjetti ei tällaista ”luottokorttireissua” luonnollisesti kestä, ja itsekin olen suosinut omatoimisempaa pyöräretkeilyä. Teltan ja trangian kanssa retkeillessä matkakustannukset pysyvät kurissa, ja esimerkiksi Viron maaseudulla ruoka on niin halpaa, että retkeilystä tuntuu kertyvän säästöä ruokakuluissa. Omatoimisesti retkeillessä pyörään joutuu luonnollisesti lastaamaan enemmän painoa. Tasaisessa maastossa painavammatkin varusteet kulkevat kuitenkin pyörässä mukana melko vaivattomasti.

Varusteiden ja pyörän valinta

Lyhyempiä, alle viikon mittaisia pyöräretkiä varten ei tarvitse tavallista työmatka- tai kaupunkipyörää ja urheiluvaatteita kummempia varusteita. Jopon jättäisin pyöräretken ajaksi kotiin, mutta retkeilin viime kesään saakka 7-vaihteisella työmatkahybridilläni varsin tyytyväisenä. Pidemmillä reissuilla parempi retkipyörä ja pyöräilyyn tarkoitetut vaatteet ja varusteet tuovat kuitenkin matkamukavuutta.

Pyörälaukut ovat useamman päivän retkellä tarpeen, etenkin jos matkaan liittyy leiriytymistä tai ruoanlaittoa omilla välineillä. Isompia tavaramääriä on nimittäin hankala kuljettaa tavaratelineeseen köytetyissä repuissa tai kasseissa. Tällainen tarakan päälle tehty viritys on paitsi epäkäytännöllinen myös yläpainoinen, mikä tekee pyöräilystä epävakaata ja voi johtaa vaaratilanteisiin liikenteessä. Pidemmille retkille kannattaa hankkia lisäksi pehmustetut pyöräilyhousut.

Pyöräilijän tankkaus

Ruokailun rytmittäminen pyöräretkellä riippuu päivämatkoista ja siitä, kuinka pitkä reissu on tarkoitus tehdä. Täydellä vatsalla ei ole kiva polkea, mutta erityisesti pidemmillä retkillä on tärkeää huolehtia palautumisen kannalta riittävästä ravinnosta. Jos aikataulu sallii, mukavin vaihtoehto on mielestäni syödä pienempi aamiainen, isompi lounas ja ottaa lounaan päälle muutaman tunnin lepotauko. Kaltaiselleni aamutorkulle on kuitenkin muodostunut pidempien pyöräilypäivien rytmiksi nauttia isompi aamupala ja sulatella sitä telttaa ja tavaroita kasaillen, napostella pitkin päivää pieniä välipaloja ja syödä taas runsaampi illallinen. Retkivälipaloina syön esimerkiksi aamulla tehtyjä voileipiä, hedelmiä, energiapatukoita – ja täytyy myöntää, että aika usein myös keksejä tai suklaata.

Riittävä juominen on tietenkin liikkuessa tärkeää, ja pitkillä pyörämatkoilla tykkään veden lisäksi hörppiä urheilujuomaa. Juoman hiilihydraatit auttavat osaltaan pyöräilystä tulevan energiavajeen täyttämisessä, ja suolojen ansiosta neste imeytyy paremmin. Syrjäisemmillä seuduilla pyöräillessä juomapullojen kuljetustakin kannattaa miettiä etukäteen – saako pyörääsi ehkä kiinni useamman juomapullotelineen, vai kuljetatko juomat pyörälaukuissa?

Pyörän huolto ja kunnossapito

Ennen useamman päivän reissua pyörä kannattaa huoltaa. Jos olet muuten pitänyt pyöräsi kunnosta hyvää huolta, voi pieni puhdistus ja öljyn lisääminen ketjuihin riittää. Jos edellisestä perusteellisesta huollosta on yli vuosi aikaa, on sellainen hyvä tehdä tai teettää pyöräliikkeessä.

Pyöräretkeilijän on hyvä osata perustason pyöränhuoltotoimenpiteet, kuten ketjujen puhdistus ja öljyäminen, renkaan paikkaus ja vaihto sekä satulan korkeuden ja asennon säätö. Parhaat pyöräreitit löytyvät nimittäin luonnon helmasta, eli ihan toisesta suunnasta kuin pyöräkorjaamot. Isompien ongelmien varalta on hyvä myös katsoa etukäteen reitin varrelta pyöränhuoltoliikkeet.

Lopuksi vielä pieni muistilista ensimmäistä pyöräretkeä suunnittelevalle:

-Pyörän huolto ennen matkaa
-Pumppu, renkaanpaikkausvälineet, vaihtorenkaita, ketjuöljyä, kuusiokoloavaimia
-Hyvät valot hämärässä pyöräilyä varten
-Värikäs asuste tai heijastinliivi tuomaan näkyvyyttä päivällä
-Riittävästi ruokaa, välipaloja ja juomaa
-Ota etukäteen selville reitin lähellä sijaitsevat pyöränhuoltopaikat

Teksti muokattu kirjoituksesta, joka on julkaistu aiemmin täällä. Kuvat ovat pyöräretkiltäni Islannista ja Virosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>