toukokuu 18, 2015

Pyörän viikko: Tonit, Tampereen tupla ja Kevätpolkaisu

Pyörän viikko -palsta kertaa maanantaisin lyhyemmin edellisen viikon pyöräilyaiheisia tapahtumia sekä vinkkaillee hieman tulevasta. Palstaa pitää Niki.

Toni&Toni-avajaiset

Toni&Toni cycles -niminen pyöräkauppa Helsingin Kalasatamassa on ollut toiminnassa jo jonkin aikaa, mutta virallisia avajaisia vietettiin viime viikon perjantaina. Tyylikkään näköisessä kaupassa oli mukava viettää aikaa kahvia ja limpparia hörppien, Giroa telkkarista katsoen ja Tonien kanssa rennosti turisten. Poljento esittelee kaupan tarkemmin vielä tulevana ajankohtana.

IMG_2653

Kiekkoja ihastelemassa.

Killin Kaivin GP

Tampereen tuplaviikonloppu polkaistiin lauantaina käyntiin Killin Kaivin GP -korttelikisalla. Rosendahlin mörkö saa varsinkin ne, jotka eivät usko korttelikykyihinsä, säästelemään jalkojaan sunnuntaille, mutta KK:hon saatiin silti varsin mukava joukko ajajia viivalle. TWD-Länkenin nuori Juho Hänninen ajoi soolona maaliin noin 30 sekuntia ennen viisitoistapäiseksi kutistunutta pääjoukkoa.

Tulokset.

Rosendahl GP

35. kerran ajettu Rosendahl GP keräsi jälleen kerran Suomen mäkiajokykyiset ja muuten vaan maitohapoista tykkäävät kammenpyörittäjät kauniille Tampereen Pyynikin näköalatornin mäelle. Naisten kisassa jymy-yllätyksen aiheutti toiseksi viimeisellä kierroksella karkuun ajanut ja maalin asti yksin selvinnyt CCH Racing Womenin Viivi Puskala, joka ikänsä puolesta ajaisi vielä N-16-sarjassa. Nyt Viivi oli listoilla N-18-sarjassa, joka ajoi yhdessä naisten yleisen luokan kanssa, ja näin hänet kruunattiin myös Rosendahl GP:n yleisen sarjan voittajaksi.

Miesten kilpailussa TWD-Länkenin Jesse Kaislavuo osoittautui neljän miehen irto-ottoryhmän vahvimmaksi. Nuori Marco-Tapio Niemi antoi myös myrskyvaroituksen sijoittuen hienosti toiseksi sen jälkeen, kun oli ollut pitkään yksin hatkassa ennen kuin loput irto-ottoryhmästä saavutti hänet. Poljento raportoi kisasta pidemmin vielä myöhemmin tällä viikolla.

Tulokset.

Keravan Kevätpolkaisu

Kilpakuntoilija Kimmo Kananen näytti Keravan Kevätpolkaisussa, mistä kana pissii, ja pokkasi 96 kilometrin matkan voiton 17 sekunnin erolla pääjoukkoon. Naisten täyden matkan voittajaksi ajoi Heidi Tanskanen samalla ajalla pääjoukon kanssa ainoana naisena.

Tulokset.

Tällä viikolla kisaillaan ensin Bianchi-cupia Ahveniston moottoriradalla tiistaina. Tiukka maalinousu ja huikeat kovavauhtiset kurvit ilman vastaantulevan liikenteen pelkoa takaavat mahtavan ympäristön kisaamiselle.

Perjantaista sunnuntaihin on luvassa kolmepäiväiseksi ja neljän etapin mittaiseksi paisuneet AHH-etappiajot. Maantiekisaajan vapaa-ajan ongelmat on siten ratkaistu taas viikoksi eteenpäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>