toukokuu 16, 2015

Naisten kisakauden avaus

Artikkelikuva: Eero Klami.

Naisilla maantiecupin osakilpailuja on takana jo kaksi kappaletta: Turun kisaviikonloppu ja Naisten etappiajo. Naisten etappiajo on nimensä mukaisesti avoin vain naisille, ja miehet ajavat sen tilalla kesäkuun alussa Fellmanin ajot. Kausi on alkanut epävakaissa sääolosuhteissa, mutta kärkinaiset ovat ajaneet vahvasti säässä kuin säässä.

Turun kisat 25.-26.4.2015

Turussa samana viikonloppuna järjestettävät Simo Klimscheffskij´n muistoajo ja Turun Sanomien kortteliajot jatkavat Lattomeriajon viitoittamaa suomalaisten klassikkokisojen perinnettä. Tänä vuonna näiden kahden kilpailun yhteiskisa avasi virallisen maantiecupin, minkä huomasi myös osanottajamäärässä, joka naisten kisoissa olikin huomattavasti suurempi kuin edellisellä viikolla Lattomeressä.

Ympyrää ja ylämäkeä

Tänä vuonna SK-muistoajon aikataulua oltiin muutettu edellisvuodesta siten, että jokainen lähtö ajoi maaliin asti ennen kuin seuraava lähetettiin matkaan. Näin vältyttiin viimevuotiselta fiaskolta, jossa naisten kisa keskeytettiin useampaan otteeseen miesten eliten ohituksen ajaksi.

SK:n reitti on varsin haastava neljän kilometrin mittainen ympyrä, jonka naiset ajavat kymmenen kertaa eli yhteensä 40 kilometriä. Pätkälle sijoittuu Suomen mittakaavassa pitkä mäki (noin 500 metriä 5-prosenttista nousua), jota seuraa vauhdikas lasku 90 asteen käännöksineen. Kovassa vauhdissa tiukka mutka vaatiikin ajotekniikan hallintaa, sillä rakoa ei saa päästää syntymään. Mikäli joutuu ajamaan yksinään vastatuuleen muuta porukkaa jahdaten, ei lyhyellä ympyräreitillä ehdi palautua tarpeeksi, kun ylämäki jälleen alkaa. Lisäksi ylämäkeen tullaan tiukan kurvin jälkeen, jossa on syytä olla tarkkana paitsi sopivan ajolinjan myös oikean välityksen kanssa. Liian raskas vaihde syö vähätkin alkuvauhdit ja mäessä vaihtaminen voi olla hankalaa etenkin, kun muiden mukana on pysyttävä.

Samassa lähdössä naisten kanssa ajoivat myös M-16- ja N-18-sarjat. Matkaan lähdettiin heti alusta varsin vauhdikkaasti, ja reipasta tahtia pidettiin yllä koko kisan ajan.  Voittajaksi maaliin ajaneen Pia Pensaaren (Team Velo Cycling) mukaan kisan ajo oli kuitenkin kaiken kaikkiaan siistiä eikä ylimääräisiä vaaratilanteita varomattomuuden takia tullut edes loppukiriin tultaessa. Tämä ei aina ole itsestäänselvyys etenkin, kun ajetaan innokkaiden junioreiden kanssa.

Reippaan vauhdin ansiosta porukka harveni kisan aikana jonkin verran, mutta lopussakin kilpailijoita vielä riitti. Pensaari vei voiton selvällä erolla seuraaviin, kun taas toisesta sijasta käytiin kova kamppailu, mikä käy hyvin ilmi oheisesta videosta. Hopean nappasi lopulta niukasti Focus Ladiesin Heidi Onger AHH Cycling Teamin Heini Salovaaran sijoittuessa kolmanneksi.


Simo Klimscheffskij´n muistoajo 2015, naisten maaliintulo. Video SlowXCRider.

Täl pual jokke, tois pual jokke

Kisaviikonlopun toinen päivä valkeni Turkuun sateisena, mutta sääennuste piti paikkansa, ja ilma poutaantui jo ennen korttelikisan starttia, mikä mahdollisti myös lämmittelyn kuivassa kelissä. Asfaltti oli sateen jäljiltä kuitenkin märkä, mikä tuo korttelikisaan aina oman jännitysmomenttinsa.

TS-kortteli on katsojan kannalta miellyttävä tapahtuma, sillä 1,1 kilometrin mittainen reitti kiertää aivan Turun keskustassa Aurajoen ympärillä, ja se on nähtävissä kokonaan käytännössä mistä kohdasta tahansa. Koleasta säästä huolimatta paikalle olikin saapunut mukava määrä kannustajia.

TS-kortteli 2015. Lähtö. Kuva Jari Birling.

Naiset ajoivat M/N-16- ja N-18-sarjojen kanssa samassa lähdössä, ja jälleen matkaan lähdettiin heti varsin reippaalla junioripoikien määrittämällä vauhdilla. Korttelikisaa ajettiin 20 minuuttia + 3 kierrosta, minkä aikana pääjoukosta irtosi pieni irtiotto ja peräpäästä tippui kuskeja. Mutka-ajaminen on korttelikisassa korostuneessa roolissa, ja tasaisella reitillä täytyy pystyä mutkan jälkeen myös nopeaan maksimikiihdytykseen.

Kärjessä vauhtia pitivät edellispäivältä tutut ajajat, ja tällä kertaa nähtiin myös hienoa joukkuetyötä, kun AHH Cycling Team ja Focus Ladies petasivat kapteeneilleen hyviä sijoituksia. Joukkuetyöllä irtiotto ajettiinkin kiinni, ja naisten korttelikisa päättyi massakiriin. Kirissä Focus Ladies ajoi itselleen kaksoisvoiton: Rosa Törmänen vei voiton ja Heidi Onger oli toinen. Kolmanneksi sijoittui CCH Racing Womenin Veera Väkevä, joka oli edellispäivän kisassa ajanut viidenneksi.

11187179_895605330480822_8982416844822345466_o

TS-kortteli 2015. Kuva Uudenmaan Pyöräilijät.

11114277_895605550480800_1907544545106147654_o

Kärjessä Pia Pensaari. Kuva Uudenmaan Pyöräilijät.

Kenties märkä tienpinta hieman rauhoitti ajamista, sillä kaatumisia ei nähty päivän aikana edes miesten kisassa. Kisareitti sisältää mutkien lisäksi myös kanttareita, mukulakiveä ja kapeita ajoväyliä, jotka ovat omimmillaan aiheuttamaan kiperiä tilanteita etenkin isomman lähdön ollessa kyseessä.

Turun kisojen yhteispisteissä voiton vei Heidi Onger. Toiseksi sijoittui Pia Pensaari ja kolmanneksi Heini Salovaara.

SK-muistoajon tulokset.
TS-korttelin tulokset.
Yhteispisteet.

Naisten etappiajo 1.-3.5.2015

Naisten etappiajo järjestettiin tänä vuonna kolmannen kerran. Aiempina vuosina kilpailut ovat olleet kansainväliset, ja ajajia on ollut useista naapurimaista, mikä on tuonut kisaan oman pikantin lisänsä. Tällä kertaa kisa käytiin kuitenkin vain suomalaisten kesken.

Vappupäivä haalareissa

Etappikisa alkoi edellisvuosista tuttuun tapaan 2,7 kilometrin mittaisella prologilla, eli lyhyellä aika-ajolla, Helsingin keskustassa Baanalla. Vappupäivälle osunut ajankohta hieman lisäsi ennakkojännitystä, mutta vapaaehtoisia liikenteenohjaajia oli saatu paikalle runsaasti, mikä takasi niin kilpailijoiden kuin ohikulkijoidenkin turvallisuuden.

Prologireittinä Baana on yllättävän tekninen. Edestakaisin ajettava pätkä on näennäisesti tasamaata, mutta todellisuudessa reittiprofiili sisältää niin hyvin loivaa ylä- kuin alamäkeäkin, mikä on syytä huomioida välityksissä, kun lyhyellä kisareitillä kamppaillaan sekunneista. Lisäksi Baana on tehty entiseen junaratakuiluun ja muodostaa näin pienen tuulitunnelin. Päivä olikin varsin tuulinen, mikä kisassa tuntui voimakkaana myötä- ja vastatuulena.

Sinänsä vappupäivän juhlinta toi kisapaikalle rentoutta, kiireettömyyttä, iloisia ihmisiä ja värikkyyttä, ja kilpailijat saivat osakseen runsaasti kannustusta. ”Baanalla ajamisesta erityisen hienoa teki kuulla mielettömät kannustushuudot ja -karjumiset matkan aikana. Kiitos kannustamisesta, oli hienoa ajaa!”, totesi prologin ajalla 3:34,30 voittanut Pia Pensaarikin, ja jatkoi vielä: ”Tulipahan itsekin vietettyä ensimmäinen vappu (aika-ajo)haalarissa.”

Ensimmäisen etapin toiseksi ajoi Heidi Onger ajalla 3:42,87 ja kolmanneksi sijoittui Rosa Törmänen 3:43,31. Ensimmäisen etapin jälkeen tämä oli siis myös kokonaiskilpailun johtojärjestys.

201505019999_67 (1024x683)

Baanalta. Kuva Ilse C Holm.

Etapit kaksi ja kolme: kuin saavista kaataen

Seuraavana päivänä vuorossa olivat sekä toinen että kolmas etappi, jotka ajettiin Vantaan Seutulassa sateisessa säässä.

Toinen etappi, 10 kilometrin aika-ajo, ajettiin kumpuilevassa maastossa, jossa myös tuulen suunta vaihteli reitin hieman kiemurrellessa. Etappiajoissa lasketaan etapeista kertyvää kokonaisaikaa, joten ensimmäisten etappien aika-ajot ovat tärkeitä kokonaiskilpailun voiton kannalta – hävittyjä sekunteja (saati minuutteja) on hankala voittaa takaisin yhteislähtöisissä maantie- ja korttelikisoissa.

Toisella etapilla CCH Racing Womenin kokenut aika-ajaja Merja Särkioja kohensikin etappivoitolla asemiaan siirtyen kokonaiskilpailun johtoon. Poljennon tietojen mukaan Merja oli alun perin kaavaillut ajavansa vain aika-ajoetapit, mutta joutui kärkipaikan seurauksena muuttamaan suunnitelmiaan.

Kolmas etappi starttasi muutaman tunnin päästä aika-ajosta, ja tähän mennessä sade oli ehtinyt voimistua eikä laantunut enää kisan aikana. Yhteislähtöisen maantie-etapin reitti oli 41 kilometrin mittainen ympyrä, jonka naiset ajoivat kahteen kertaan (ja juniorit kerran). Kilpailun aikana lämpötila laski seitsemästä asteesta neljään asteeseen, ja muutama kuski keskeyttikin ensimmäisen kierroksen jälkeen. Maaliin tuli varsin viluinen joukko urheilijoita, joista osa paineli suoraan vaatteet päällä lämpimään suihkuun.

IMG_7146 Alussa Lasse Huovilainen hatkassa

Samaan aikaan samalla reitillä ajettiin Seutulan kierros -kuntoajo. Märkä tunnelma välittynee. Kuva Jari Birling.

Kokonaisuutena kolmannen etapin ajo oli tasaista, lukuun ottamatta mäkikirejä, jotka antoivat kirien voittajille hyvityssekunteja kokonaisaikaan. Myös maaliin tultaessa viisi ensimmäistä sai hyvityssekunteja. Näiden hyvityssekuntien avulla etappikisasta saadaan hieman kiehtovampi, kun sijoitusta on mahdollista parantaa muillakin keinoin kuin etappivoitolla. Vastaavasti kokonaiskisan voitosta kamppailevien on syytä olla hereillä välikirien aikana.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä Tapolan mäen välikirissä pääjoukko hieman pirstaloitui. Muun muassa Särkioja jäi muusta porukasta tässä kohdassa, mutta kuroi raon umpeen yhdessä parin muun kuskin kanssa. Lopulta etappi päättyi massakiriin, jonka Pia Pensaari voitti. Pensaari vei myös nimiinsä kaikki etapin välikirit. Toiseksi tuli AHH Cycling Teamin Maija Syrjä ja kolmanneksi Team Medilaserin Laura Vainionpää, joka muuten kilpaili ranne kipsattuna.

Ratkaisun paikat

Sunnuntaina startattiin viimeiselle etapille, Helsingissä ajettavaan Eläintarhan kortteliajoon. Eläintarhan rata on varsin erityyppinen korttelikisa kuin esimerkiksi Turun Sanomien kortteli – siinä missä TS-kortteli on tasamaata, Eläintarhalla on runsaasti myös korkeuseroja. Tämä vaihtelevuus koituikin usean kuskin kohtaloksi pääjoukon pienentyessä tasaista tahtia. Jaossa oli jälleen myös kiripisteitä, jotka yhdistettynä etapin maaliintulojärjestykseen laittoivatkin kokonaiskilpailun podiumjärjestyksen kokonaan uusiksi.

Neljäs etappi. Harventunut joukko ja pitkiksi venähtäneet välit.

Särkioja starttasi kortteliin edelleen kokonaiskisan johtajan pinkki paita päällään, mutta joutui viimeisellä etapilla taipumaan. Veera Väkevä sen sijaan pääsi loppuvaiheessa muista irti. Väkevä ei uhannut kokonaiskisan voittoa, joten pääjoukosta ei löytynyt vetohaluja irtioton kiinniajamiseen, ja niinpä pitkällä kaulalla etappivoittoon ajanut Väkevä paransi asemiaan myös kokonaiskilpailussa sijoittuen siinä kolmanneksi. Pensaari nappasi jälleen hyvityssekunteja välikireissä ja kiri myös viimeisen etapin toiseksi.

IMG_4005

Veera Väkevä tuulettaa etappivoittoaan. Kuva Eero Klami.

Nuori Veera Väkevä onkin osoittanut vahvaa alkukauden kuntoa, ja häneltä on syytä odottaa tuloksia myös jatkossa. ”Kauden ensimmäiset kisat on aina jännittävimmät, koska silloin näkee, minkälainen alkukauden kunto on verrattuna muihin. Itsellä odotukset ja tavoitteet olivat korkealla, koska harjoittelukausi meni hyvin, ja ensimmäistä kertaa minulla oli oikea harjotusohjelma, jonka suunnitteluun sain apua”, Väkevä kertoi Poljennolle.

Väkevä nosti esiin myös ongelman, joka naisten kisoja on usein vaivannut: ”Maantieajossa huomasin jälleen, että naisten ryhmäajo ei suju lainkaan. Sunnuntain kisassa tämän johti siihen, että pääsin irti porukasta, eikä yhteistyöhaluton pääporukka saanut minua kiinni. Tietenkin tavoittelen kisoissa voittoa, mutta haluan myös, että kisat ajetaan hyvin, ja voitosta pystyy olemaan aidosti iloinen vahvan ajon eikä pelkän loppukirin perusteella.” Alkukauden naisten kisat ovat kuitenkin jo osoittaneet, että merkkejä joukkueajosta on ilmassa. Kenties tulevissa koitoksissa tulemmekin näkemään massakirien sijaan myös erilaisia loppuratkaisuja.

Lopulta Naisten etappiajon kokonaiskilpailun voittokamppailu meni hyvin tiukaksi, sillä hyvityssekunnitkin huomioiden Pensaaren ja Vainionpään kokonaisajat sekunteihin pyöristettynä olivat samat. Tuomarit tulkitsivat paikan päällä voittajaksi Pensaaren, joka voitti Vainionpään viimeisen etapin loppukirissä. Vasta jälkikäteen kävi ilmi, että SPU:n kilpailusäännon mukaan aika-ajojen sadasosat tulee huomioida, mikäli ne on mitattu (huolimatta siitä, että käsin toteutettu ajanotto ei välttämättä sadaosien kohdalla pidä täysin paikkaansa). Sadasosat huomioiden Vainionpää voitti Pensaaren kokonaisajan 0,02 sekunnilla. Tätä kirjoittaessa asia on vielä käsittelyssä.

Naisten etappiajon kokonaiskilpailun tulokset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>